Saavutukset


Ennätykset

400m: 55,82 (2018)

600m: 1:33,73 (2018)

800m: 2:09,39 (2018)

1500m: 4:41,28 (2018)

Nuorten suomenmestaruuskilpailut

Nuorten SM-kilpailuista olen saavuttanut yhteensä yhdeksän henkilökohtaista mitalia ja yhden pistesijan. 14-vuotiaana voitin ensimmäisen Suomen mestaruuteni 300 metrillä ja sain hopeaa 800 metriltä. Seuraavana vuonna kumpikin mitali himmentyi yhdellä pykälällä. 2016 saavutin yllättäen neljännen sijan 200 metrillä nelkun mestaruuden lisäksi. 17-vuotiaana uusin mestaruuteni ratakierroksella ja juoksin elämäni ensimmäistä (ja ehkä myös viimeistä) kertaa pitkät aidat saavuttaen siinä pronssia. Lajivalinnat kokivat radikaalin muutoksen kesällä 2018, ja 19-vuotiaiden kisoista lähdin kotiin kasin ja tonnivitosen mestarina. 




Kalevan kisat 

Pääsin ensi kertaa osallistumaan Kalevan kisoihin Ouluun 16-vuotiaana. Lähdin 400 metrin kisaan ranking-listan viimeiseltä paikalta, mutta uskomattomaksi yllätykseksi päädyin finaaliin sijoittuen kisassa kahdeksanneksi. Seuraava kausi oli minulle hankala, mutta kovan taistelun jälkeen pääsin nauttimaan Kalevan kisoista kotikentälle. Kuudes sija ratakierrokselta maistui hyvältä kotiyleisön edessä. 2018 Jyväskylässä urakoin neljä juoksua ja saavutin kaksi pistesijaa: neljälläsadalla olin seitsemäs ja kasilla viides. 



Maajoukkue-edustukset

Edustin Suomea molempina vuosina (2016, 2017) nuorten Ruotsi-ottelussa Tampereella ja Tukholmassa henkilökohtaisella nelosella ja saman matkan viesteissä. Molempina vuosina olin omassa lajissani toinen, murskasimme ruotsalaiset viestissä ja voitimme maaottelun kokonaisuudessaan. 

Hallikaudella 2018 pääsin aikuisten Pohjoismaiden hallimaaotteluun Suomen toiseksi edustajaksi 800 metrille. Kisa oli kaikin puolin aikamoinen farssi, mutta oli siistiä päästä aikuisten maajoukkueen mukaan kilpailemaan. 

Kesän 2018 aikana sain pukea Suomi-paidan päälleni kahteen otteeseen: ensin U20 maailmanmestaruuskilpailuissa Tampereella ja myöhemmin saman ikäluokan Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa ja maaottelussa Kööpenhaminassa. Tampereella jäin alkuerävaiheeseen, mutta Kööpenhaminassa voitin hopeaa kasilta ja olin neljäs 1500 metrin taktiikkajuoksussa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti